Kirjasarjavinkki

Sain vihdoin luettua Myrtin jatko-osatkin, joten tässä pientä arviota niistä.

Ursula Mursu & Apila Pepita (kuvitus): Myrtti ja noitatukka
(Kumma, 2021)

Oli ihanaa lukea tämä uudelleen!

Tätä oli valaisevaa lukea kiinnittäen huomiota enemmän sukupuolen moninaisuuteen kirjassa. Lähes kaikki hahmot ovat jollain tavalla queer ja sitä ei erikseen alleviivata, koska se on normaalia (kuten sen pitääkin olla).

Pidän kirjan huumorista ja tarinan kuljetuksesta edelleen suuresti. Tässä onnistutaan tavoittamaan seikkailu ja lempeys.

Kuvituksen voisin edelleen vaikka pistää omalle seinälle. Rakastan värejä, hahmojen moninaisuutta, aitoutta, ilmeikkyyttä ja suloisuutta. Noitatukat on best!

Myrtti ja kudelmataika
(Kumma, 2022)

Ihana jatko-osa tarinalle!

Kuvitus hurmaa edelleen yksityiskohdillaan. Kuvat ja teksti täydentävät toisiaan ihanasti. Tässä päästään tutustumaan uusiin hahmoihin. Pidän näissä siitä, että erilaisuus tuodaan niin mutkattomasti esiin.

Kuuilman taikuus on kiinnostavaa ja pidäl siitä, miten se auttaa käsittelemään tunteita. Tunteiden käsittely on ehdottomasti tämän kirjan vahvuus. Tunteita kuvataan aidosti ja niiden käsittelyä opitaan turvallisten aikuisten kautta.

Myrtti ja nuuskiva kinuski
(Kumma, 2023)

Jälleen toimiva jatko-osa, jossa representaatio toimii!

Pidin tässä osassa kuvitusten osalta siitä, miten eri huoneita oli kuvailtu kauempaa. Niissä oli ihania yksityiskohtia ja sai käsityksen paikoista aivan eri tavalla. Myös uudet hahmot viehättivät, mutta ehkä olisin kaivannut joidenkin aiempien hahmojen läsnäoloa enemmän.

Turvallisista aikuisista puhutaan tässä tosi ihanasti. Ihanaa, ettei tässä kirjassa perhe ole vain vanhemmat, vaan se on rakennettu itse lähellä olevista aikuisista, jotka ymmärtävät.

Suosittelisin tätä sarjaa ehdottomasti opekollegoille sekä luettavaksi oppilaiden kanssa että itsekseen!

Haasteet, joihin nämä sijoitin:

#queerlukuhaaste2025
(Noitatukka) Lasten- tai nuortenkirja
(Kudelmataika) Transilo
(Nuuskiva kinuski) Muunsukupuolisuus

#katsekansiin25
(Noitatukka) Ilma
(Kudelmataika) Tuli
Kannet on suunnitellut kuvittaja Apila Pepita.

#suosikituudelleen
(Noitatukka) Suosittelet usein muille

#helmetlukuhaaste2025
(Kudelmataika) 41. Kirja sijoittuu aikakauteen, jolla et haluaisi elää (en muistanutkaan, että tämä oli kirjoitettu sijoittuvaksi korona-aikaan)

#satakirjastojenlukuhaaste2025
(Noitatukka) 18. Olet ennenkin lukenut samannimisen kirjan

#swiftiebookwormchallenge
(Noitatukka) The Other Side of the Door - Book with a hidden world or secret passage

Tänään vuorossa outo kolmoispostaus mun huhtikuun alkupuolella lukemista kirjoista

Rachel Kushner: Luomisen järvi (suom. Arto Schroderus)

Luin ekaa kertaa Kushneria, ja tietysti hetki oli ihan väärä. Luomisen järveä on kuvailtu älykkääksi agenttiromaaniksi, ja siinä yhdysvaltalainen peiteagentti Sadie soluttautuu ranskalaisten ympäristöaktivistien kommuuniin. Aktivistiporukka koostuu erinäisistä intellektuelleista, pikkurikollisista ja intellektuelleista pikkurikollisista, joiden ei selvästi tai todistetusti kuvata tehneen mitään pahaa mutta jotka Sadien on yhtä kaikki tarkoitus saada rysän päältä kiinni ja siten pois pelistä. Sadie yrittää pysyä henkisesti toisaalla, mutta omalle peitepersoonalle tärkeisiin ihmisiin ja aatteisiin on helppo kiintyä, ja jossain vaiheessa aktivistien gurun aluksi hörhöiltä vaikuttaneet jutut neandertalinihmisen ylivertaisuudesta alkavat tuntua hämmentävän järkeenkäyviltä.

Neandertalilaiset kiinnostivat muakin eniten, toiminta ja agenttijutut huomattavasti vähemmän. Kushner kirjoittaa hyvin ja älykkäästi, mutta toisinaan kirjassa tuntui olevan ihan liikaa liikkuvia osia, ja siksi kokonaisuudesta oli hankala saada kiinni. Siitä kyllä pidin, ettei Ranskaa tai Eurooppaa kuvattu tässä patongin, viinin ja näennäisen sivistyksen kautta vaan käsiteltiin vähän erilaista ja myös mulle tutumpaa harmaata ja tylsää Eurooppaa, joka on “sänkisiä nuoria miehiä valtion sinisissä haalareissa”, rekkaliikennettä, kuormalavoja ja ydinvoimaa.

Ja lopuksi on pakko sanoa, että mä olisin itse antanut tän kirjan nimeksi Luojataajuudet.

Tan Jing Qin: Ballad of Sword and Wine (kääntäneet englanniksi XiA, Jia ja Amixy)

Tästä tykkäsin todella paljon! Yleensä luen danmeita silloin, kun haluan heittää aivot narikkaan, ja tähänkin tarttuessani tavoittelin jotain kevyttä Luomisen järven jäljiltä, mutta ei helvetti, apua, mitä, tässä on kamalan monimutkainen kartta ja sivutolkulla hahmoluetteloa (jonka lisäksi jouduin hätätilanteessa turvautumaan kirjasarjan fanien tekemiin kaavioihin hahmojen välisistä suhteista, niin sekava keitos tämä on). En todellakaan saanut aivojani narikkaan vaan meinasin lopullisesti käräyttää ne, sillä Ballad of Sword and Wine on ehkä yksityiskohtaisinta danmeita, mitä oon koskaan lukenut.

Tätä sarjaa on markkinoitu joillakin danmeille hyvin tyypillisillä troopeilla (esim. vihollisista rakastavaisiksi), mutta romanssin rooli on ainakin tässä ensimmäisessä osassa tosi kapea. Sivumäärästä valtaosa käytetään maailmaa rakentavaan prologiin ja sen jälkeen mutkikkaaseen hovijuonitteluun, johon molemmat päähenkilöt onnistuvat sotkeutumaan. Molemmat tekevät varsin karseita ja moraalisesti harmaita valintoja, ja vaikka ensimmäiset 250 sivua on täysin kuutamolla, huomaa kirjan loputtua heti haluavansa lisää. On myös kivaa vaihtelua lukea danmeita, jossa ei ole lainkaan spefielementtejä!

Virginia Woolf: Orlando (suom. Kirsti Simonsuuri)

Orlando on näistä kolmesta se, josta olisin voinut kirjoittaa enemmänkin. Tunnustan: en oo koskaan ennen lukenut Woolfia, ja jotenkin oon aina ajatellut hänen kirjojensa olevan vakavia ja pitkäveteisiä. Orlandoa päätin kokeilla, kun moni suositteli sitä queer-lukuhaasteeseen, ja olihan tässä nyt vähän vaikka ja mitä. Ilmeisesti Orlandossa on suunnilleen hienointa se, miten Woolf matkii eri aikakausien kirjoittajille tyypillisiä kliseitä, mikä meni multa yleisessä lukeneisuudettomuudessani kokonaan ohi. Viihdyin Orlandon parissa kuitenkin erinomaisen hyvin, ja pidin etenkin sukupuolen kuvauksen konstailettomuudesta: päähenkilön sukupuoli nyt vain sattuu muuttumaan kesken kirjan, deal with it ja niin edelleen. Orlando on tietysti fiktiota, vieläpä aika korkealentoista sellaista, mutta silti mua lohduttaa etenkin viimeaikaisen anti-gender-liikehdinnän ja -kirjoittelun valossa tietää, että melkein sata vuotta sitten on kirjoitettu kirja, jossa sukupuolen hämäryys ja muuntuvuus esitetään luonnollisena asiana (myöskään aikamatkustukseen/Orlandon yliluonnollisen pitkään elinikään ei reagoida juuri mitenkään).

Orlando rakastuu kirjassa vuoroin miehiin ja naisiin, ja ainakin musta tuntui siltä, että avioliitto miehen kanssa on lopulta se viimeinen niitti, joka lukitsee myös hänen oman (nais)sukupuolensa. Mieheen sitoutumista ei kuitenkaan esitetä taantumuksellisena tai rajoittavana, vaan Orlando ja aviomies (unohdin hänen nimensä) ovat toisilleen niin täydellisiä nimenomaan siksi, että kumpikin näkee toisessa sekä naisen että miehen. Sanokaa mitä sanotte, mutta mulle he olivat T4T, jollain tapaa ainakin.

Ja siis ei tämä mikään pelkkä sukupuolikirja ole, sillä tässä kuvataan muutenkin erinomaisen kiinnostavasti esimerkiksi kirjoittamista ja jatkuvaa ja samanaikaisesti sekä kokonaisvaltaista että mitätöntä muutosta. Edes loppua kohden pirstaloituva kerronta ei näin kiinnostavassa kokonaisuudessa onnistunut mua ärsyttämään. Suosittelen muille kaltaisilleni pölkkypäille, jotka eivät tätä vielä ole lukeneet! Ja iso rinnakkaissuositus Andrea Lawlorin Paul Takes the Form of a Mortal Girlille, joka on veistetty Orlandon kanssa samasta (tammi)puusta.